KEHON JA MIELEN YHTEYS.
TUNTEET JA AJATUKSET.
Länsimainen tiede on todentanut, että keholla ja mielellä on suora, välitön yhteys toisiinsa. Tunne on kemiallinen reaktio, jolla on suora vaikutus kehoomme aina solutasolla asti.
1970-luvun alusta tiede on todentanut, että kokiessamme minkä tahansa emotionaalisen shokin aivot lähettävät kemiallisen reaktion jonnekin kohtaan kehoamme, jonne tapahtumasta tallentuu muistijälki eli solumuisti, vaikka kokemus sinällään olisikin kehossa kokonaisvaltainen.
Tiedemiehistä mm. perinnöllisyystutkija ja solubiologi Bruce Lipton kyseenalaistavat geeniperimämme vaikutuksen sairauksien siirtymisessä sukupolvilta toisille. Lipton toteaakin, että elinolosuhteemme ja ajatuksemme vaikuttavat enemmän siihen millaisia olemme tai millaisiksi kehitymme, kuin se millainen geeniperimämme on.
Liptonin mukaan pelko on yksi yleisimmistä tunteista, joka häiritsee kehon terveyttä tukevia toimintoja. Erilaiset pelot vaikuttavat arjessamme sekä tietoisella että alitajuisella tasolla. Ne vaikuttavat valintoihimme ja kokemuksiimme. Pelko tunteena saa solut sulkeutumaan, jolloin ne ovat suojaustilassa. Tällöin ne eivät saa ravintoa. Hyvinvoivat, elinvoimaiset solut toimivat avoimesti.
Keho-mielemme kokee ajatukset totena, vaikka looginen ajattelumme näin ei tekisikään.
Esimerkiksi usein toistetut lauseet: "Ihmisiin ei voi luottaa" tai toisaalta "Ihmiset välittävät ja auttavat" vaikuttavat niin sanojan itsensä tunnetilaan kuin kehon ja mielen hyvinvointiinkin. Mitä useammin toistamme samaa ajatusta, sitä voimakkaammaksi siihen liittyvät hermosolujen verkostot rakentuvat. Meihin rakentuu ikään kuin valtateitä niille ajatuksille ja tunteille, joita useimmiten ajattelemme ja koemme.
Lääkäri ja monien tuntema henkinen opettaja Deepak Chopra on tutkinut vuosikymmeniä ihmisten kykyä parantua spontaanisti. Hän on löytänyt kaksi merkittävää tekijää, jotka ovat yhteisiä kaikissa spontaaneissa parantumistapauksissa. Ensimmäinen tekijä on, että ihminen on päässyt kosketuksiin oman kehonsa rajattoman viisauden kanssa ja toinen, että hän on pystynyt vapautumaan vanhasta rajoittavasta solumuistista.
Tiede on myös osoittanut, että kun tunnemme omat tunteemme luonnollisesti ja vapaasti, solujen reseptorit pysyvät auki.
Koemme usein arjessa, että tunne on sama kuin teko. Samaistamme esimerkiksi väkivaltaiset teot vihaan ja siksi moni meistä on oppinut nielemään ja kieltämään itsessään vihan tunteen. MATKAn avulla opimme tunnistamaan tunteet kehossa, opimme toivottamaan ne tervetulleeksi ja ottamaan ne vastaan ilman että se tarkoittaa tekoja tai reagointia.
Kun haluat lukea lisää tunteiden merkityksestä emotionaaliselle sekä fyysiselle hyvinvoinnillemme: